
EspooUA Kartingjaos:
Jouni Ruuskanen, gsm 0400-478 600, jouni.ruuskanen@netti.fi
Hyvät harrastukset syntyvät seuratoiminnasta ja harrastuksesta
Karting on upea harrastus ja harrastuksena sen pitäisi säilyäkin.
Aloittelevan harrastajan kannattaa tulla vanhempien kanssa ensin paikan päälle tutustumaan toimintaan, kokeilemaan varusteita sekä kalustoa ja keskustelemaan muiden harrastajien kanssa, ennen oman kaluston hankintaa. Pelkkä kypärän päässä pitäminen sekä paikallaan olevassa Kartissa istuminen ovat lapsille iso kynnys ensimmäisinä iltoina, mm. rajoitetun näkyvyyden, kuulosuojauksen ja pienen ahtauden takia. Motoriikka, kyvyt ja halut kehittyvät nuorilla eri tahtiin, joku on valmis 4 vuotiaana, joku 13 vuotiaana, joku ei koskaan. Myös kuljettajan fyysiset ominaisuudet on otettava huomioon, pituutta ja voimaa on oltava riittävästi, kuten jarrujen ja muiden hallintalaitteiden käyttöön.
Alkuun tarvitan kunnon ajo-asut, ehjä toimiva kalusto ja kuljettajalle omaehtoista ajoaikaa kavereiden kanssa. Vanhempien päätehtävänä on miellyttävän harrastustoiminnan turvaaminen sekä kehittäminen. Jos aiot olla Mika tai Kimi huomenna älä ylitä itseäsi ja muita tänään. Kevään viikonloppuleirit ovat erinomainen tapa aloittaa harrastus oikeaoppisesti.
On erittäin hienoa nähdä karting -harrastuksen parissa yhä lisää uusia harrastajia. Perinteiden mukaan mm. FK-ratatoiminta, harjoituskilpailut ja leirit ovat olleet niiden vanhempien toteuttamia ja ylläpitämiä, joiden nuoret ovat mukana harrastamassa. Nykyisin tosin vanhemmat eivät mielellään osallistu itse toimintaan, vaan keskittyvät lähinnä tekniikkaan ja vauhtiin. Tämä näkyy kasvavan harrastuksen parissa erittäin suurena toimitsijapulana kaikissa seuroissa. Jotta voimme turvata nuorten harrastusmahdollisuudet ja niiden järkevän kehittämisen tulevaisuudessa, on jokaisen seuran jäsenen velvollisuus osallistua toimintaan talkoohengessä.
Lähiaikoina Karting -harrastuksen haasteena on siirtyminen 4-tahtiseen moottoritekniikkaan. Ympäristöasiat ovat karting ja muissa autourheilun lajeissa mietitty tarkkaan Euroopan unionissa ja FIA:ssa maailmanlaajuisesti. Tulevaisuudessa Eurooppaan asetetut yhteiset melu, päästö, yms. normit selkeyttävät niiden toteuttamista maasta kaupungista tai kylästä riippumatta. Enää ei tarvita kyläkokouksia tai oikeuden nahkapäätöksiä asettamaan sattumanvaraisia arvoja tai mittareita tapauskohtaisesti, vaan samoja säännöksiä noudattaen päästään valvomaan ja kehittämään niitä edelleen.